Eniten Kela peri takaisin yleistä asumistukea, eläkkeen­saajan asumistukea ja opintotukea.

Ruotsin yleisra­dio­yhtiö SVT:n tekemän selvityksen mukaan miehen käytöksestä varoitettiin kymmenen vuotta sitten.

Time-lehden tuoreella listalla on tunnettuja artisteja, aktivisteja ja tutkijoita, mutta myös liuta suurelle yleisölle tuntemattomia nimiä.

Maahanmuuttopolitiikka kiristyy: paketissa on 2 artikkelia

Hallitus esittää useita tiukennuksia maahan saapumiselle. Kysyimme ajatuksia asiasta maahan­muut­tajilta ja heidän parissaan työsken­te­leviltä.

Netta Assalla on Suomen ja Israelin kaksois­kan­sa­laisuus, joten hän voi valita asuinmaansa. Perheen ja ystävien kohtalo painaa kuitenkin mieltä, sillä heillä ei ole pakopaikkaa.

Yle selvitti, paljonko kuntajohtajat tienaavat ja miten heidän ansionsa ovat kehittyneet.

150 vuotta sitten Suomesta viedyt pääkallot pääsevät takaisin kotimaan multiin.

Paikallisuutiset

Hetkinen, haemme uutisia…

Gazan aputoimitukset takkuavat: paketissa on 2 artikkelia

Ylen toimittaja Antti Kuronen kertoo, että avustus­jär­jestöillä on vaikeuksia hakea avustuksia Gazan rajalta perille asti.

Mestarien liigan välierissä nähdään tällä kaudella kaksi saksalaista, yksi espanjalainen ja yksi ranskalainen joukkue.

Kelirikko hankaloittaa liikennettä etenkin sorateillä ja erot saattavat olla paikallisesti suuria. Tienpitäjä voi hillitä pehmenemistä paino­ra­joi­tuksilla ja lisäämällä soraa pahimpiin paikkoihin.

Suomessa vieraileva John McTiernan teki joukon Hollywoodin suosituimpia toimin­tae­lo­kuvia. Sitten hän joutui vankilaan.

Uupunut Nina-äiti soitteli hätä­kes­kukseen, kun ei enää pärjännyt väki­val­taisesti oireilevan nepsy-lapsensa kanssa. Asiantuntijat eivät uskoneet äitiä, joka epäili poikansa olevan neuroe­pä­tyy­pil­linen.

Aluehal­lin­to­vi­rastot ovat ryhtyneet tekemään koira­re­kis­terin pistokokeita muun muassa koira­näyt­telyissä.

Se oli siinä!

Olet jälleen ajan tasalla.